Vihdoin on tullut se päivä, jota olen niin kaivannut! Mulla on KAKSI tervettä koiraa kattoni alla! Ei pelkoa ja huolta noiden luustojen kestävyydestä, ei moraalisia pohdintoja mitä niiden kanssa saa tehdä ja mitä ei.. Jos osaan koirieni terveyteen stressittömästi ikinä suhtautua, nyt on semmoinen hetki kun niin ehkä voi tehdä ensimmäistä kertaa ikinä! Islalta tutkittiin siis lonkat, kyynäret, olat, lanneranka ja polvet terveiksi!

Vaikkakin Eskolla kyllä on lenssu (lue: eläinlääkärin papereissa ylähengitysteiden infektio) ja muutaman päivän lääkekuuri. Niinpä sunnuntaina ei ollut puruja ja Islankin valitettavasti skipattiin varmuuden vuoksi lauantainen hallivuoromme, ettei kuljeteta vahingossakaan tarttuvia tauteja.

Isla on nyt  kyllä muutenkin pitänyt pientä tokollista taukoa/hyvin pientä treeniä muutaman päivän koska se oli viime viikolla treenatessa väliin ihan apina. Päätti mielessään että metalli on ällö (vauvanakin sitä muka ilkesi kantaa ja isona tyttönä se onkin nyt sitten jotenkin ihan kamala?) ja sen lisäksi päätti vihata estehyppyä koska a) se ei osaa ponnistaa istumisesta hyppyyn esteen yli vaan kolauttaa b) sen mielestä seisominen on ainoa oikea tapa toimia esteen tuolla puolen, istuminen ei tule kysymykseen ja jos tulee, koko liike on typerä. Muuten AVO on sikäli mallillaan, että piilopaikallaoloja olen varovaisena (vai laiskana?) tehnyt yhäkin vain sisällä ja vielä en oleottanut kokonaista luoksaria stopilla vaan palkannut stopista joko heti tai hetken päästä Islan seisoskellessa. Kaukoissa olen paljon vahvistanut ensimmäistä istumaannousua ja harjoitellut niitä myös niin, että joku seisoo lähempänä tai kauempana Islan takana "liikkurina", vilkasta koiraahan tuokin voisi kokeessa häiritä... Noutoja vauhtinoutona, niin että vien kapulan ja myös pari kokonaista koska Isla kuumuu ja nykii kapulalle heitettäessä helposti, pitää ehdottomasti saada se lapaseen ennen koetta. Jääviä on tehty pari kertaa eikä se ole sekoitellut niitä kertaakaan, tietenkään kun ei ole tiedossa koetta. Mitähän muuta? Voittajasta ollaan kaukoissa vähennetty apuja varsinkin m-s-m vaihdoissa ja tunnaria ollaan tehty kepon kanssa että kapuloissa on häiriöhaju. Ruutua tehtiin torstain yhteistreeneissä niin, että Isla ei nähnyt lelun vientiä (ison patukan kylläkin), edellytin ruudun hyvän hakemisen katseella ja lähetin ekan läheltä ja toisen kerran täydestä matkasta, Isla oli oikein hyvä. Metallia olen ottanut joka ruualla kyseisen Islan metallialan lakon jälkeen ja alkaa se jo toimia vaikka edellytänkin hyvän otteen siinä kuin puustakin, mikä on Islasta huutava vääryys.

Eskon kanssa ollaan tehty tottista myös, noudossa osaa jo nostaa kapulan maasta ja tuoda mulle eteen eikä sitä edes ahdista yhtään, sillä on kivaa. Liikkeestä maahanmenoja ja pari seisomista ollaan otettu ja sillä on niissäkin kivaa. Tänään tehtiin taas uudessa paikassa maahanmenoja ja seuraamisia, helppoa peruskauraa, ja Eskolla oli hyvä vire ja hauskaa. Ajattelin, että ehkä voisin helpomman paikallaolon ja seuraamisen (+sen takia että pystyn olemaan Eskon kanssa turvallinen, varma ja "homma hallussa" -meiningillä) takia mennä tokon ALO-kokeeseen toukokuussa... Katsotaan mitä tuleman pitää. :)

Pitäisi ehkä raahata kamera joku päivä lenkille. Samaltahan nuo nyt joka tapauksessa näyttää kuin tähänkin asti, kellekään ei ole kasvanut ylimääräistä nenää tai viidettä jalkaa, joka erityisesti vaatisi kuvaamista. Eikö se ole ihan hyvä peruste laiskotella kuvaamistouhuissa?

 Subi-cookiet uunissa ja Coldplay soimassa päässä, leppoisaa! Huolimatta flunssasta ja mahan nipistelystä, kepo suvaitsi kertoa vasta jälkeenpäin että leivinjauhetta sisältävän taikinan napsiminen ei ole vatsan ystävä. Ei-niin-ahkera leipoja oppi taas kantapään (vatsan) kautta uutta.

Kulunut viikko on ollut flunssainen, koirainen ja masentavainen (ei koiraisesti onneksi). Kuitenkni yksi ilonaiheista suurin on kuluneella viikolla ollut maininnan arvoinen: Esko.

Esko on ensinnäkin lihonut. Ei se ole vieläkään ihan siinä painossa, jossa haluaisin sen olevan, mutta olen viimein saanut sen painon nousuun ja se alkaa näyttää jopa aika komealta poijjaalta eikä luuviululta. Esko vaan kuluttaa ihan jäää-tä-väs-ti. Toisaalta se on opettanut siinäkin asiassa minulle paljon ruokinnasta ja urheilukoiran ruokinnasta, Aada oli loppujenlopuksi aika kiitollinen ruokittava kun sen vatsalle sopiva (se ainut) nappulamerkki löytyi: vain nappulalla ja säännöllisellä lihalla + pienillä ekstroilla ruoka tarttui ja koira näytti sopusuhtaiselta, lihaksikkaalta ja kiiltävältä.

Paitsi ulkoisesti, pieni poika on kehittynyt myös sisäisesti. On taas ollut ihanan seesteistä omistaa se. Ollaan tehty tottista ja se etenee kovasti, eikä sitä enää ahdista vaan se pysyy hyvässä vietissä ja se _tykkää tehdä mun kanssa_! Jestas miten se voi tuntua hyvältä, jonkun Islan ja Aadan kanssa asia oli niin itsestäänselvä ettei ole arvostanut sellaista tarpeeksi. Huikeaa on se, että Esko ei enää kauhistu myöskään puuttumisesta, vaan korvat ei jaksa edes käydä niskalla. Kun se ensin saa _oppia_ asian rauhassa ennenkuin siltä vaaditaan, yksinkertainen mies on yksinkertaisen iloinen ja luottaa itseensä myös jos tekee virheen ja saa mahdollisuuden korjata sen. Ja meikäläisen naama on näkkärillä pienen seuraamispätkän, maahanmenon ja vauhtiluoksarin kokoisen treeninkin jälkeen.

Hetkittäin Esko on taas ollut jopa liian sika, tuntuu että se tasapainoilee veitsenterällä tuon suhteen nyt: ollako liian tossun alla vaiko aivan omin päin keekoilemassa? Pääosinhan se on silti aivan mukava, sen näkee vaan jossain pienissä asioissa kun tietää että se osaisi vielä paremminkin. Helposti söpö mali saa mut kusetettua lankeamaan siihen, etten pahoittaisi sen mieltä :/ Olen nyt yrittänyt seurailla omia toimiani ja vaatia siltä selkeästi, koska se ei suinkaan ole niin mimosa kuin miltä vaikuttaa. 

Puruissa tänään jäi itselle ensi kertaa treenin jälkeen huono maku suuhun, en oikein tajunnut joten tietenkään en osannut ohjata selkeästi koiraa joten  kuormitin epäselvyydelläni Esko-parkaa. Pääsin kumminkin sitten tyypillisesti taas kyselemään kovasti ja nyt tiedän taas lisää ja yritän kehittyä ja tuumia asioita ensi viikkoon, toivottavasti säät sallisi ulkotreenin viikolla ettiei tarvitsisi sunnuntaihin odottaa. Sain taas paljon lisää tietoa, suojelu on niin hurjan mielenkiintoinen laji ja sen parissa on niin paljon tietämystä esim. johonkin keskiverto tokoporukkaan nähden, että olen aivan haltioitunut taas. Haluan tietää _kaiken_! Koiraharrastus osaa sitten olla ärsyttävää ja todella mielenkiintoista yhtä aikaa sillä, että vaikka jostain asiasta tietäisit paljon, et tiedä toisesta mitään, ja .. no, useimmista asioista et sittenkään tiedä mitään. Pahoitteluni Eskolle vain, että joutuu olemaan mun harjoituskappaleenani.

Islan kanssa ollaan AVOteltu ja ei siinä sen ihmeellisempää ole. Kaukoja otin eka kertaa lelupalkalla ja oli ihan kuutamolla, ekaksi koitti luoksetuloa ja sitten seisomista (?) ja senkin huonosti. Sain sitten yhden noepan kunnon vaihdon m-i ja näitä lissää. Luoksetulon pysähdys on tosi napakka ja noutoon tuo on ihan hulluna. Hypyn jälkeen istumisessa ei ollut muuta kuin sanoa istu ja palkata. Paikallaoloja ollaan otettu vain sisällä piilosta pidempiä aikoja, ulkona olen toistaiseksi vain käynyt. StressIslaa ei viitti turhan takia hätyyttää vaan antaa sen hitaasti oivaltaa olevansa rauhassa ja turvassa silloinkin, kun olen näkymättömissä, kun ei koepaikkaakaan lähiaikoina liene. 7. varasija AVOon tuli 3.3., mutta melkeen kymmenesosa saisi siis 30 koiran kokeesta olla pois, että päästäisiin :(

Olen muuten löytänyt myös pari uutta lenkkireittiä ja treenikentän, jipii!

 Vaalipäivänä monellakin tapaa.

Sattuma sitten suosii meillä tuota muutenkin, ei onneksi tuloksessa vaan sijoituksessa  :D Pentunäyttelyssä Isla oli PEK2 KP, Messarissa JUK2 KP ja nyt se tokossakin sijoittui toiseksi kera KP:n, hauska :D Eli Islan eka toko-koe takana, Hyvinkäällä (Hausjärvellä) Laisin Harrilla. Ollaan treenattu ahkerasti kulunut viikko, vaikka eilen Isla sai vaan vapailla minun kattellessa hienoja heppoja Apassionatassa, että tänään varmasti jaksaa.

Jännitti, mitä isla keksii, kun se on sen verta häiriöherkkä ja nuori ja aika vähän käynyt missään sisähallissa. Se oli kumminkin tosi fiksusti, eka vähän vinkui halliin tullessa (kehässä ei onneksi), mutta ainoa jolla hermo petti olin minä, siis on niin kauan edellisestä kokeesta että jännitti ihan SIKANA! Onneksi tuolla Islalla on niin iso ego, ettei se sitten sitä päässyt horjuttamaan. :D

Pisteet osa-alueittain meni:

Luoksepäästävyydessä Isla oli tosi nätisti, 10
Paikallaolossa Isla otti painetta jännäyksestäni (se oli just oven puoleisin koira rivissä ja vaikka tiesin että se pysyy niin jännitti :D) ja meni "minua ahdistaa" -asentoonsa eli lösähti kuin märkä rätti maata pitkin makaamaan suoran sfinksimakuun sijaan. Muuten oli ihan ok, kevyesti nuuskaisi maata ja ajattelin että nyt ropisee pisteitä, mutta huokaisi ja laittoi leuan maahan eli en tiedä älysikö tuomari nuuskuttelua vai tajusiko vaan, ettei ole ainakaan levoton. Yksi koira toisessa päässä nousi, mutta Isla ei edes huomannut, 10
Hihnaseuraamisessa hetsasin Islaa aika paljon ennen kehää ja olikin hyvässä vireessä, piti kontaktin ja paikan, perusasennoissa hitaili mutta teki täydet istumiset kuitenkin. Täyskäännöksissä vähän osui mua jalkaan. 9½
Vapaana seuraamisessa Islaa alkoi kutittaa/ahdistaa, just kun käskin seuraamaan alussa niin raapi itseään ja vasta toisella käskyllä lähti mukaan. Sama kuin ekassa seuruussa täyskäännösten suhteen, perusasennot taisi olla nopeampia. 9.
Liikkeestä maahan meni hyvin, vaikka ennen kehää sai mut stressaamaan kun jäi seisomaan siinä. Annoin aika voimakkaan avun katseella, mutta tuomaria ei vissiin häirinnyt. 10
Luoksetulossa jäi kauaksi ja ei siirtynyt puhtaasti sivulle vaan jäi vinoon. Mikähän kokeissa ja kokeenomaisissa sen tekee? 9
Liikkeestä seisomisessa niiasi ja silmännurkastani näin vain sen, ajattelin että nolla nasahti, mutta siellä se seisoi nätisti. 10
Hypyssä meinasi varastaa esteelle ennenkuin sanoin valmis ja aika tiukasti sain käskyttää sen takaisin. Sitten nuuskutti esteen jalkaa hypyn jälkeen, mistä 9
Kokonaisvaikutus 9,5, en tiedä mistä puolikas lähti.

Yhteensä saimme 189,5p, KP ja 2/18. Voittaja sai tasan 190p ja hurjasti tuli ykkösiä hyvätasoisessa luokassa.

Sitten vaan nokka avoa kohti!

Hän on vaan niin sievä<3

Saatiin muuten sieltä siistein karvalelu ikinä!

 Isla on hämmentävän älykäs koira. Se on niin älykäs, että olen tosi onnellinen, että meillä on useampi harrastuslaji. Tietenkin johtuen sen älykkyydestä mulla on vielä pieni pelko persuksissa miten saan sille opetettua varmat koetilanteet (jos palkattomuus ja vaatiminen eivät riitäkään? Jos se sittenkin on minua niin paljon fiksumpi?), mutta jos se haluaa sielläkin tehdä kanssani, toko on aika äkkiä "loppunut kesken", kun arvokisataso ei tällä hetkellä tunnu realistiselta.

Tänään on ollut tylsä päivä, joten ollaan tokoiltu hela dagen pieniä pätkiä vähän jotain uutta. Ikävä kyllä päädyin siihen lopputulokseen, että "uusi" ei Islan kanssa olekaan piece of cake. Se ei vielä nouda tunnarikapulaa, mutta se merkkaa selvästi oman (ja haluan vielä lisää niitä toistoja sille ennen kuin edes opetan noudon asian yhteyteen), sen sijaan se osaa sisällä ohjatun noudon (kyllä, kokeilin lopuksi kapuloilla), merkille menon (oikeaa asettumista ei vielä, opetan Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjan mukaan ensin vain innon ja halun mennä sinne sekä en muista mainittiinko siinä, mutta merkin hakemisen katseella), ruudun, kaikkien kaukokäskyjen pohjat, luoksetulon pysäytyksen, paikallaan istumisen ja kaiken maan ja taivaan väliltä (kenkä, hanska, kaulapanta..) noutamisen. En tietääkseni ole tehnyt sen kanssa isojen tyttöjen juttuja edes kovin paljon, mutta mitä sillä määrällä kun neiti oppi varmaan noikin tyyliin Aadan treenejä katsomalla.. Kieltämättä on tosi mukavaa taas treenata noita ajatuksella, koska mulla on ollut ylemmissä luokissa vain yksi koira, niissä on vielä haastetta (jos Islan kanssa näin voi sanoa!)

Ollaan käyty myös lyhyesti tottelemassa joka päivä jossain muualla kuin kotona: kolmena päivänä nyt parkkihallissa. Tajusin, että sisätiloissa tottelu on oman olkkarin lisäksi ollut häpeällisen vähäistä, joten muutos asiaan siis. Ekana kertana vähän läähätti ja paineistui pikkuisen hallista (en tarkoita häntää koipien välissä tai luimistelua vaan Sitä Ilmettä että mamma mulla ei oo ihan kauheen kivaa nyt), tein vain paikallamakuun ja vaadin pienen hyvän seuraamisen (eka meni pöljäilyksi kun maassa oli, yyh, vettä, ja kaikuikin). Eilen taas päätin paikallamakuun lisäksi ottaa liikkeestä seisomisen ja se olikin hyvä ottaa: Isla löi nimittäin koko ajan maihin. Oli pakko pari kertaa rauhallisesti nostaa vatsan alta se seisomaan ja silitellä siinä, autoon laittaminen väärän asennon jälkeen ei tällä kertaa toiminut ollenkaan, se teki silti koko ajan väärän (jopa istui, eikä se osaa liikkeestä istumista eikä tule ennen voivoivoita varmaan osaamaankaan..!), vaikka näytti että se tiesi tekevänsä väärin. Sen logiikka siis tuntui menevän: "voi ei, tein virheen. Nyt en ainakaan voi enää seistä, minua ahdistaa, tämä on kamalaa, en kestä, mokasin, älä pakota seisomaan!" Sitten saatiin onnistumisia, ekaksi tosi vaikean näköisellä ilmeellä joten otin hetken perästä uudestaan. Palkka onneksi sattui olemaan aika hyvä (kissanruokaa) vaikka ajattelinkin, että treenistä tulee helppo kun ei ole aikoihin jäävien kanssa härvännyt, joten bortsullekin saatiin hyvä mieli seisomisessa. Tänään sitten paikallaolo, pikkuinen seuraaminen ja seisominen, eikä enää merkkejä ahdistamisesta. Aamulla otin hypyn ja palkkasin vetoleikillä. Isla vastustaa nykyään tosi hyvin ja "voimakkaasti" (johtuen varmaan alle 15kg elopainosta ihan pakko laittaa nuo hipsut!), se vetää koko kropalla taaksepäin ja sillä on kivaaaaa!

Eskon kanssa ollaan noutojuttuja tehty. Se oppi nyt vihdoin nostamaan esineen (patukka) maatasolta mun kädestä mun eteen, tarjoaa kyllä maahanmenoa vielä väliin mutta nousee pian (korvat pystyssä) eteen istumaan. Esko palelee tosiaan ihan hirveästi näillä pakkasilla, täytyykin koittaa, sopiiko Aadan aika ronskin kokoiset tossut sen pikkuisiin tassuihin. Lisäksi ollaan tehty liikkeestä maahanmenoa ja keksin, millä saan sen sivulla pysymään sekä hallitusti täydessä eikä vajaassa istumisessa että hyvässä ja innokkaassa vireessä. Ikävä kyllä ko. tapahtumasta sain sellaisen mustelman alavatsaan, että vautsi. Ämpärin kiertäminen oli niin kivaa, että malinois päätti hypätä suoraan ilmaan ilosta ja minä kai päätin ottaa kopin. Jep.

Minä olen sairas. Sain 20-vuotislahjaksi pitkästä aikaa flunssan. Kuumetta en ole potenut varmaan vuoteen, mutta sitkeää alilämpöä taas, yli aste vetää olon jo aika heikoksi. Eskon kanssa en ole jaksanut tehdä kuin pikkutottista ennen ruokakupin antamista ja Islalla on ollut maha sekaisin (eli ei treeniä tai jotain pientä omalla nappulalla) mutta nyt pari päivää kunnossa niin että viitsin sen tämänpäiväisiin bortsuporukan yhteistreenilöihinkin ottaa. Tehtiin kaikki liikkeet taas kun se maltti on Islan ongelma eikä tekninen osaaminen, mutta helpotettuna kokeen alla niin että meillä oli kumminkin vaan kivakivaa ja onnistumisia. Seuraamisia tehtiin siksi vain yksi, koska se oli niin hyvä. Palkkasin liikkeiden jälkeen namilla, muuten olin aika eleetön. Hypystä annoin sitte koko iltaruuan rasiassa.

Islalta katsottiin ekakertaa myös "juoksut" kehään mentäessä. No problemo. Mentiin myös mahdollisimman lähellä muita koiria että sekin tulisi tutuksi, eikä mitään ongelmaa kun tiesi että on käskyn alla ja oltava nätisti, hyvä. Isla kun ei nykyään mitenkään erityisesti rakasta vieraita koiria ja se on ensimmäinen koirani, jolle saa väliin muistuttaa toisten tuijottelusta häntä tötteröllä. Rähistä se ei sentään kehtaa.

Luoksepäästävyys oli tosi hyvä, vaikka aluksi tuijotteli jostain syystä meidän vieressä olevaa koirakkoa. Paikallaolossa ei mitään valittamista, vaikka häiriö olikin kovaa. Ihan kentän vieressä juoksenteli pikkulapsia ja paikallamakuuryhmääkin oli peräti kuuden koiran verran. Seuraaminen oli aivan hyvä, vaikka mulla päässä humisi ja keinui. Liikkeestä maahan oli kanssa ihan hyvä. Luoksetulossa jäi vähän kauaksi ja vino perusasento (sama omituinen häröily viime kerrallakin yhteistreeneissä, mutta ei ole jos treenataan yksin.. hmm?), liikkeestä seiso (unohdin valmistella, prkl flunssa) meni valmisteleva osuus seuraamisineen rankaksi edistämiseksi ja Isla oli vähän kuutamolla, mutta seisomaan jäi ihan hyvin. Hypyssä ei ollut mitään sanomista. Siitä sitten autoon.

Koska en ole pystynyt kunnolla noita lenkittämään, Isla kihisi virtaa ja tein sillä toisen kierroksen vielä myöhemmin: tehtiin kolme ruutua suunnilleen kymmenestä metristä (vinkui ennen lähetyksiä, pakko pistää mietintään tuo asia), opetan sille nyt ruudun hakemista katseella ja kun kohdistaa niin pääsee palkalle ruutuun. Sitten vielä yksi hyppy koska meillä ei ole omaa estettä vaan joku pöljä pieni aita, siitä pallon heittelyä palkaksi. Siinä vaiheessa rään keskeltä vasta muistin että mun piti ottaa sen luoksetulon eteenistumisia vielä ja pari niitä ja suusta namipalkka kun tuli oikein.

 Hei... Tää on jo kolmas kerta elämässä kun tullaan siihen vaiheeseen että joudun kysymään MISSÄ MINUN PENTU? :( Juuri äsken se oli niin kovin pieni ja nyt se on.. no... ainakin henkisesti suuri tyttö, joka täytti eilen ihan kokonaisen vuoden. Eka vuosi vuosien unelmani, bortsun, kanssa on ollut opettavainen ihan erityyppisestä koirasta kuin aiemmat ja ainakin täynnä suuria tunteita, välillä sitä rakastaa ja välillä olen manannut tekeväni siitä Akkareiden sudenpentu-tyylisen hatun. 

Se on suurine korvineen ja tummine suklaasilmineen niin suloinen ja kiltti - jos näkee sen tarpeelliseksi :P Sillä on myös omaa tahtoa ja älyä viedä se läpi vaivihkaa siinä kun muut koirat eivät tajua mitään mokomasta. Sillä on tapana lipsuttaa pienellä kielellään naamaa erittäin kutittavasti ja käpertyä sohvalle vakavan näköisenä omiin ihmisiin kiinni (sylissäolo ei sovi Ison Tytön arvolle kuin joskus salaa pimeässä). Se rakastaa kaikkea ruokaan liittyvää ja vauhtia. Se tykkää kiikuttaa esineitä suussaan korvat luimussa, peppu heiluen, kun joku Tärkeä tulee: esine voi olla mitä vaan isosta kengästä sukkaan (johon ilmestyy pieniä reikiä hetken kuluttua, ärsyttävää!). Se rakastaa maharapsutuksia ja pentumälväilee silloin vaivihkaa käsiä jos ei ole ihan rättipoikki. Jos se ei pidä jostakin asiasta, se alkaa roikkua: se hervahtaa rennoksi kuin ragdoll-kissa konsanaan ja roikkuu ovelasti vaikka pois sylistä kesken telkkariohjelmaan keskittymisen tai pantaa vasten kun sitä koittaa pukea. Sillä on hassu ulkoneva nenä, jonka takia se näyttää äitini mukaan Snoopylta. Se on minun pikkuIslani, jota kai saan sanoa pikkuIslaksi, pieneksi siniseksi ja pennuksi myös sitten kun(!) se on kymmenen?

Tämä oli ensimmäisiä kuvia, joita siitä näin. Kuinka nopeasti nuo kasvavatkaan... Vuotta myöhemmin Isla on jo ihan valmis koira, joka osaa juosta, haukkua, oppia uutta ja pitää hauskaa. Tämä oli ensimmäisiä kuvia, joita siitä näin. Collieihmisen silmään se oli häikäisevän kaunis pentu. En osannut edes kuvitella saavani sen.

Katsokaa nyt sitä <3 

Kun pennut olivat kuusiviikkoisia, en vielä tiennyt, mikä niistä tulee olemaan minun (vai tuleeko mikään, jos Sanna ei haluakaan myydä niitä minulle!) Matkustin monen tunnin matkan Kemiin junalla ja siitä Roihin kaverilleni, matkaseuranani luonnollisesti kaikkialle aina mukanani kulkeva Aada. 

Tuolta se näytti silloin. Huomatkaa vaaleanpunainen pilkku nenässä. :3 Pennut olivat IHANIA ja Sanna-kasvattaja yhtä mukava kuin puhelimessakin. Olin aivan ihastuksissani. Kaikista eniten Islaan, joka oli tomera, mutta ei ihan tomerin kaikista. Arvelin, että se voisi olla hyvä kaveri Aadallekin. Kun Isla, työnimeltään Jessie (mikä on hauskaa, sen mummon kutsumanimi kun on myös Jessie ja on väriltään yhtä hauska trikkimerle kuin Islakin, tuolloinhan Islalla ei mitään merkkejä näkynyt) sitten lopulta nukahti syliini, päätös oli aika selvä. Siitä tulisi minun koirani. Päädyimme myös sijoitussopimukseen ja maailman vaikein odottaminen alkoi.

Lopulta se oli kotona. Viitteitä Islan vahvasta tahdosta antoi jo kotimatka: koko 400km matkan Kemistä Perhoon se karjui autossa. Hetken hengähtäen, ummistaen muka silmiäänkin, se jaksoi lähes yhtä mitkaa kailottaa koko matkan. Ja sen ääni EI ollut pieni silloin, kuten ei ole nykyäänkään...!

Se oli villi pieni ipana ja kova puremaan, kuten pennut ovat. Se oli silloinkin söpö, kuten kuvista näkyy. Se oli myös TOLKUTTOMAN ahne, se löysi AINA jostain jotain varastettavaa ja roskiksille sun muille sai keksiä vaikka mitä virityksiä suojatakseen ne pieneltä bortsulta. Se oli maailman söpöin pentu, ja temperamenttisin! Muistan vieläkin kun isältä putosi joku makkara tmv ja Islahan kärppänä pomppasi sen kimppuun, isä koitti ottaa sen pois niin Isla rähähti tiukasti ja tikkasi isää tosissaan, taisi tulla vertakin. Se keskusteltiin heti kerralla läpi ja sen jälkeen Isla ei ole ihmisiltä puolustanut luitakaan. Luonnetta se kuitenkin siis väläytteli jo aivan pienenä karvaisena makkarana! 

Homma hallussa pienestä lähtien ;D

Nita oli tosi hyvä leikkitäti heti alusta lähtien!

Siihen saattoi vaikka piiloutua! 

Pikkupentuna Islan kanssa leikittiin, syöteltiin sille erilaisia ruokia ja samoiltiin ihanassa keväisessä metsässä Aadan<3 ja Nitan<3 kanssa, tutkittiin maailman pieniä ihmeitä ja harjoiteltiin matkustamista, alustoja, ilmiöitä ja koirana olemista. Se oli ehkä elämäni paras kevät ja kesä, niiden kaikkien retkien ja seikkailujen ansiosta. Milloin pilkittiin, milloin kuljettiin tunteja metsässä, milloin käytiin yhdessä "treenaamassa" (tokihan Ipana kulki treeneissä alusta asti ja opetteli jo muutaman kilon painoisena karjumaan autossa ikkunalasit täristen)..

Niin suuri on maailma pienelle koiralapselle...

Katos ny kakara, tää on vettä.

No mikäs tää on?

Rauhoittumisen opettelu alkoi heti sen tulosta ja oli haastavaa.. Sille ollaan monet kerrat naurettu jälkikäteen makeasti. Esimerkiksi yhdelle videolle, jossa Isla istuu Jyrin sylissä huudettuaan yliväsyneenä jo melkein koko katsotun yli tunnin elokuvan ajan "MUTKU MÄ HALUUUUUUUN LATTIALLE! MÄ EN HALUUUUUU NUKKUUUU!", Nita ja Aada luimistelevat vaikean näköisinä ja vilkuilevat kohti: "eiks tota voi hiljentää...". Oppi se sen ja vuoden kieppeillä antoi lopulta periksi sillekin, että sylissä voi toisinaan olla jopa mukavaa viettää aikaa. Jos kukaan oman porukan ulkopuolelta ei näe. 

Kesä. Elämäni ihanin kesä. Lämmintä, pentujuttuja, treenejä, aurinkoa, oma kämppä vihdoinkin. Silloin Aadakin oli vielä luonamme - ja Islan idoli! Ne olivat kuin paita ja peppu, vaikka Aadan mielestä pikkupiski olikin vähän ärsyttävä. 

Kaunishan se oli jo silloin kun mikä - ja vaalea! Onpa se tosiaan tummunut.
 

Kesä eteni ja Isla kasvoi. Isla osoitti tosi hyviä taipumuksia jälkikoiraksi ja ajeltiinkin ahkerasti peltojälkiä. Pikkuhiljaa PieniSininen alkoi osata juttuja ja olla vähemmän vauva.
 

Ne kerrat, kun käveltiin Kyyjärvellä leirintäalueen venerantaan uittamaan koiria ja itseäni! Usein kävelin sinne ihan kolmestaan niiden kanssa ja oltiin koko päivä. Rannalla vain makasin viltillä, luin Akuja ja koirat juoksivat, kahlailivat ja pötköttelivät. Välillä haettiin jäätelöä, Aada (se kulki aina irti mukanani) paikkamakuussa odottamassa väsymättä minua takaisin ja Isla-muksu vielä hihnassa kiinni. Se oli elämää.

(ignore hihna :() Vaivihkaa Sininen kasvoi aina vaan.. Ei se näyttänyt enää ihan lapsikoiralta.

Leikki maistui kuitenkin AINA! Isla oli villein KOSKAAN tapaamani koiranpentu! Ja elämäniloisin!

Sitten tuli syksy, suru, Esko, työttömyys ja kylmä asunto... Tehtiin muuttolinnut ja lähdettiin koko porukka etelään. Islalle muutokset olivat rankkoja ja yksinolosta tuli Aadan mentyä vaikeaa. Ei tule Maailman Paras Idoli Aappa, ei tule enää koskaan, vaikka kuinka huutaa perään... :'(
Eskokin on kyllä ihan hyvä. Varsinkin kun se on parempi leikkisetä kuin Aada, se on juoksuttajana täysin väsymätön.

Kerrostaloelämään Isla sopeutui alun sisällepissailujen jälkeen yleisesti ihan hyvin (paitsi se pikkupentumainen yksinoloharjoittelu..) . Vieraat koirat ja ihmiset ovat sille aika merkityksettömiä ja teen parhaani lenkittääkseni niitä puolitoista, kaksi tuntia, vapaana yksin metsissä ihan joka päivä. Sitä pieni portsu arvostaa.

Ihan vaivihkaa tuli talvi... Isla oli jo ison koiran näköinen ja toisinaan oloinenkin. Välillä pentumainen, enimmäkseen teinikoiramainen ja harvakseltaan hieman aikuismainen. Messarista tuli SA ja tokon ALO- ja AVO-liikkeet alkoivat yhtäkkiä olla hanskassa. Missä lapsikoira, nyt jo?

Kuvat Islan synttäreiltä. Lahjana oli kaksi tuntia metsässä umpihangessa ja pienillä poluilla, kunnon tokotreenit ja huomiset kivat kännit Ventelällä, miten mahtavat lahjat :P 

Eihän sitä ikä varsinaisesti vielä paina ;)

Onnea rakas maailman suloisin ja armain Isla <3

Isla tänään, vuosi ja yksi päivä!

(P.S. Perässä tullaan - onnea meitsi 20v!)

 Ollaan tokoteltu Islan kanssa kovasti ja jäävät alkavat taas hahmottua sille. Muutenkin seuraamisessa olen nyt ottanut kokeenomaisten treenien asiat huomioon ja pitää taas paremmin kontaktia, eikä hösää kupin perään enää niin pahasti. Jaksaa se sitten olla nopeaoppinen :D :) 

Eskon kanssa ollaan kanssa tottisteltu ja pureskeltu maalimiestä. Jälkimmäisessä päästiin viimein oikein kivoihin hommiin: tekemään hallintaa. Se meni tosi hyvin vaikka minä olin taas vähän hakusalla (onneksi sain taas uusia kysymyksiä sillä mieleen ja esitettyä treenien jälkeen). Esko on niin hieno, teki tosi hyvää seuraamista siihen nähden miten etukäteen jännitin ja meni muutenkin sitten kivasti. <3 Ihanaa treenata sen kanssa. 
Tottiksessa aloitettiin kokeilumielessä nyt sama kuin ruokakupilla sisällä tähän asti ja olin todella tyytyväinen.

Islalla tänään seuraamisharjoittelua niin että kepo häiritsi ja liikkeestä maahan ja siitä ruokarasialle. Molemmista on videota, laitan niihin linkit jos jaksan ne nettiin ladata.

Huomenna täällä vietetäänkin pieniä sinisiä syntymäpäiviä! <3

 Käytiin huokaisemassa Islan kanssa helpotuksesta. Vaikka se onkin teini-ipana-apina, se kumminkin haluaa myös tehdä minulle mieliksi. Käytiin tekemässä kolmen naisen voimin kokeenomaiset (harmi kun oli niin vähän väkeä, mutta kaikkea ei voi saada). Sitä häiritsi hirveästi ruokarasia autolla, mun on sittenkin keksittävä jokin muu systeemi varmaan kun en tässä ajassa kerkeä tehdä asiasta sille tarpeeksi helppoa. Se oli tosi turhautunut ja ihmeissään kun ei tullut palkkaa kun oon max. 3 liikettä peräkkäin tehnyt palkatta ja vapauttanut sitten rasialle, nyt oli 5 (paikkiksen jälkeen palkkasin hetken viiveellä). Numerot ovat minun omia arviointejani.

Paikallamakuussa (joka nyt otettiin ensin) Isla oli varsin hyvä ja suoritti nopeasti maahanmenon ja sivulle tulemisen, 10 olis varmaankin tullut.

Luoksepäästävyydessä Isla oli kanssa oikein noheva, vaikka hampaatkin katottiin, 10.

Seuraaminen kytkettynä oli Islan osaamistasoon nähden todella huono! Katsekontakti tippui pari kertaa ja viimeinen perusasento kytkettynä jäi! Onneksi liike päättyi siihen ja tiukasti käskytin sen ja sitten ei häröillyt. 7-8 riippuen tuomarista. No ehkä alossa se 8.

Vapaana seuraaminen oli sekin ihan onneton, Isla oli että "mitä ihmettä, ai miksen pääse palkalle?! Ja tietenkin senkin olen parhaani mukaan opettanut vuotamaan: se vinkaisi ekassa liikkeellelähdössä mutta ilmeisesti vain minä kuulin jalostuneilla korvillani tuon ärsyttävän äänen. Siis pitihän se kontaktin ja paikan ENIMMÄKSEEN mutta mitä kun mä olen luullut opettaneeni sille 100% enkä 80% kontaktin .( Toki se on nuori koira, mutta en vaan ole päässyt sinuiksi vielä tuon sen keskittymiskyvyn ja häiriönsiedon kanssa.) Väliin myös edisti ja paikka eli jonkin verran myös sivuttaissuunnassa kuulemma, arvelen että siksi etten ole paljoakaan treenannut sitä irti JA treenaan IHAN liikaa yksin. Alossa 7-8.

Liikkeestä maahan oli nopea, itse huolestuin tokko se meneekään vaan jää seisomaan ja varmistelin voimakkaalla käskytyksellä. Meni se oikein nätisti. 10 muistaakseni olis hyvin voinut tulla.

Luoksetulo oli hyvä muuten paitsi lopun perusasento oli vino ja kaukana, eli about 8.

Liikkeestä seiso oli kelvollinen myös (eikä mokannut kumpaakaan jäävää, Isla jeeee!!!), kuulemma vähän oli etutassut taputtaneet maata vielä, epävarmuutta varmasti. Muuten ei sanomista. Ehkä 9.

Hyppyestettä ei ollut mukana, joten sitä ei siis otettu. 

Eli ennen koetta:

* rasiapalkkauksen syvällistä pohdiskelua ja kenties pidempiä treenejä ilman palkkaa -> varmuutta, toisaalta myös lyhyitä yksittäisiä liikkeen osia palkalla
* seuraamisen häiriötreeniä
* Joka päivä jompi kumpi jäävä liike yhä
* Luoksetulon perusasentotreeniä toisto, kaksi, riittänee kyllä
* Paikallamakuu muuten vaan väh. joka toinen päivä vaihtelevalla kestolla
* Hyppytreeniä

Toisaalta oli hirveän kivaa olla pitkästä aikaa tokottelemassa ja liikkuroimassa. Tuntui, että minähän osaankin jotakin. Pk-puoli on vienyt niin muassaan, että toko on jäänyt aivan pieneen asemaan ajatuksissa ja teoissa, treenaaminen tuntuu vähän mekaaniselta usein ja koko laji pikkuisen tylsältä. Kuitenkin ohjaajalle tekee hyvää muistaa, että osaa jotakin. Pk-puolella joudun koko ajan kysymään miksi, enkä useinkaan ymmärrä yhtään mitään ennen kuin kyselen, kyselen ja kyselen. Tokossa ei tarvitse. Tiedän, mitä tehdä, miten ja miksi. Osaan analysoida sitä mitä näen ja voin keskittyä olennaiseen: koirani kanssa tekemiseen ja sen kouluttamiseen, itseni sijasta (toki myös itseni ohella, mutta on nyt edes perusajatus jo kirkas siitä mitä tehdä). Tänään jotenkin, huolimatta siitä että Isla olisi voinut olla parempi, nautin tehdä tokoa ja nautin tehdä tokoa nimenomaan sen ,koirani, kanssa. Jännä kun on ihan uusi kisakaveri, ei sitä vielä tunne. En edes muistanut, miten paljon asioita on kokeiltava ja tarkasteltava ennen kuin löytää juuri sille sopivat tavat.

Voi kun hyvä olo jäi. Tältä treenien jälkeen pitäisikin tuntua. Tyytyväiseltä omaan koiraan ja samalla innostuneelta miettimään ja työstämään treenejä mielessään ja kehittelemään uusia ideoita ja ratkaisuja.

 Kannatti ruikuttaa. Eskon kanssa otin taas puusilimän käteen ja pohdin omaa toimintaani: olen ohjauksessani liian harmaa, liian hektinen ja pitänyt liiallista hoppua sen osaamisen kanssa. Että liikaa kaikkea millä yritän parhaani mukaan estää koko edistymisen. Mun on p-ä-ä-s-t-ä-v-ä siitä typerästä "se on kaks ja puol vee, Aada osas sen ikäsenä keittää kahvin ja ajaa autoa" -stressistä. Esko on kodinvaihtaja, Eskolla on ollut erityyppinen ohjaaja ennen ja Esko etenee Eskon aikataululla eikä kenenkään muun, piste ja aasinhattu. 

Nyt Esko taas tulee reippaana poikana sivulle korvat hörössä. Opetin sille nenäkosketusta naksulla saadakseni sen vapautumaan ja saatan ehkä hyödyntää kosketuskeppiä esimerkiksi luoksetulossa jos namilla houkuttelu on sen mielestä aina vain yhtä ahdistavaa eli asialla VOI olla käytännön funktio. Nenäkosketus on noutamaan oppineelle malinoisille ollut kaikkea muuta kuin piece of cake, se koittaa hotkaista koko esineen. Lopulta keksin käyttää lappua kiinni minussa, jotta se ei kehtaa yrittää hotkaista sitä nieluunsa ja se toimikin, pääsin naksuttelemaan sormet muuallakin kuin koiran kitarisoissa (kun esine on jo kutittelemassa vatsalaukkua...).

Ollaan käyty yksissä puruissa ja Esko oli hyvä, minä en. Se on ottanut otteessa kuormaa, mutta nyt se puri hyvin ja vakaasti ja oli muutenkin ihan kiva. Minä en, sanoinko sen jo. :P

Käytiin muuten Eskon kans myös ekaa kertaa hakuilemassa! Islankin voin varmaan jatkossa ottaa mukaan, mutta nyt oli sen verran pakkasta ja piti tulla niin paljon koiria, että ei olisi ollut mielekästä lisätä koiralla treenien kestoa ja autossavärjöttelemisaikaa muille. Eskon kanssa tehtiin ihan pentujuttuja ja aika hyvähän se oli. Toki vähän että mitä helv nenä kiinni, mutta vähän sai jo jujusta kiinni ja maalimiehiäkin nousi - ja Eskolla oli kivaaaa :) Hieno monitoimiesko.

Islan kanssa tokoteltu ja esine-etsitty. Olen palkannut sen koko aamuruualla yhdestä lumisen esineen tuonnista eikä se yhtäkkiä olekaan enää kurjaa ;) Tykkään sen noudosta vaikka se onkin tässä vaiheessa vähän "pikkusievä". Se pitää esinettä kuin esinettä tosi kauniisti suussa eikä puhettakaan pureskelusta. Ja, noh, myönnetään, se on ihan hiton söpö iso tumppu suussa kun se tuijottaa ripsiensä alta. :D:D Vielä vaan enemmän semmoista paloa ja voimaa siihen palautukseen niin täydellinen tulee. Laukkaahan se, lujaakin, mutta ei NIIN lujaa. Tietenkin ruokapalkka tekee osansa, mutta on epäilemättä ahneen poss...koiran paras lääke.
 

Ollaan sinisen kanssa myös tokoteltu paljon. Jäävien sekoittaminen on ehdottomasti pahin riesa tällä hetkellä TAAS. Pitää varmaan vaihtaa seiso-käskyksi maahan ja maahan-käskyksi seiso jos lähtis onnistumaan, äh. En edes ota niitä samassa treenissä mutta ei väliä, se ei kuuntele. Olen tehnyt nyt paljon kuuntelemisjuttuja sen kanssa: autosta poistuessa olen sanonut ties mitä sanoja ja vasta oikealla saa tulla, muuten joutuu takaisin ja muuta vastaavaa. Oikeasta suorituksesta tulee palkaksi  iiiiso palkka, väärästä seuraa hetkeksi treenin loppuminen ja Esko saa sillä aikaa omansa. Jospa se näillä. Josspa. Muutakin tokomaista ollaan puuhattu kyllä, mutta en nyt jaksa sen enempää siitä. 

Islalle ollaan tehty esineruutua ja todettu, että miss rimpsessa ei halua pitää lumista esinettä suussa :/  Sen kanssa siis vaan kanto- ja pitoharjoituksia erilaisilla lumisillä äääällöillä esineillä ja niistä nopeasti hyvä palkka, olen nyt käyttänyt maustamatonta kanaa ja jauhelihaa sekä naudanrasvaa ja näyttäis maistuvan. Sitten ollaan sitä tokoa koitettu vähän kurinalaisemmin ja hyvin lyhkäisillä treeneillä tossa pihalla ja yhden koulun kentällä keskenämme ja sanottava on, että mulla on aika hyvä fiilis! Siinä missä Eskoa ahdistaa, Islalla on kivakivakivaa ja hyvä asenne ja meininki. Se on leikkinyt hurrrrjia revitysleikkejäkin mun kanssa, repinyt milloin mitäkin, murrannut ja haukkunut ja hyppinyt röyhkeästi mua vasten :D Ihana pikkulikka <3